lauantai 22. lokakuuta 2011

YALETASTIC AND IKEALICIOUS

Laitoin tän päivän ja eilisen erillisiksi postauksiksi ettei tulis yhtä superpitkää tekstiä....

Tänään herättiin Alicen kanssa puol kymmenen aikaan ja syötiin aamupalaksi amerikkalaisia pannukakkuja.
Kun vihdoin saatiin itsemme ulos ovesta kello oli jo yli 12 ja meidän piti hakea Astrid, Sara ja Alisa juna-asemalta. Siitä sit lähdettiin ajelemaan New Havenin kaupunkiin, jossa sijaitsee Yalen yliopisto. Pyörittiin siellä varmaan puoli tuntia ennenkuin löydettiin parkkitalo, jonka jälkeen kiiruhdettiin ulos kadulle ja ihmeen kaupalla ehdittiinkin päivän ainoalle kampuskierrokselle. Alue oli upea ja joka puolella näkyi turisteja mutta myös opiskelijoita, joista vähintään joka kolmannella oli YALE -huppari. Meidän oppaana oli yksi koulun opiskelijoista, joka tiesi paljon asioita ympäristöstä sekä koulusta ja oli oikeasti tosi positiivinen ja innostunut.


Kierroksen jälkeen käytiin New Havenin IKEA:ssa syömässä, koska joka ikinen meistä kaipasi "oikeaa" ruokaa. Mitäpä muuta kuin svenska köttbullar! Marketista tarttui mukaan nämä, koska tämän lähemmäs suomalaista ruokaa en pääse:

                          Näkkäriä, Bilareita, IKEA:n kuvasto, lihapullia ja kastikejauhetta

Kotiin päästyäni oli pakko vaihtaa vaatteet huppariin, mukaviin housuihin ja mummun tekemiin villasukkiin, koska... tuli vaan sellanen olo.

4 kommenttia:

  1. Vitsi mäkin haluaisin tollaselle yliopistokierrokselle! Ja mulla on muuten samanlainen läppäri ;)

    VastaaPoista
  2. :D ja hyvä läppäri onkin! Kannattaa kyllä mennä yliopistokierrokselle, se oli mielenkiintonen!

    VastaaPoista
  3. Ja mulla samasta langasta tehdyt sukat! Tosin ne oottaa mua Suomessa :D

    VastaaPoista
  4. Moro! Sulle olis blogihaaste täällä--> http://tallitytonelamaa.blogspot.com/2011/11/haaste.html :)

    VastaaPoista