tiistai 18. lokakuuta 2011

SAVED BY THE BOOK

Footloose Soundtrack - Footloose


Tänään olikin vähän aktiivisempi päivä.
Pääsin vihdoin sinne Zumbaan. Koko tunti oli hyvä, tanssittiin mm. Moves Like Jaggerin ja Footloosen tahtiin. Siitä tulikin mieleen että haluan nähdä sen leffan. Mun lihakset on mielettömän kipeet tällä hetkellä, mutta nyt ainakin tuntuu siltä että oikeasti tein jotain.
Pääsin salilta yhdeltätoista kotiin ja kahentoista maissa Alice ajoi Reddingistä asti meille lounaalle. Mun piti käydä asioilla hostäidin puolesta, joten lähdettiin ruoan jälkeen kaksistaan autolla ajaan. Samalla Alice kävi avaamassa itellensä pankkitilin. Suosittelin BankOfAmericaa, koska se on se missä mä käyn. Mentiin samaan pankkiin missä mä kävin 1,5kk sitten itse avaamassa oman tilini ja se mies siellä tunnisti mut. Sen ansiosta, että toin Alicen sinne niiden asiakkaaksi, mä saan 25 dollarin shekin! Vannon, etten etukäteen tiennyt että hankkimalla pankille asiakkaita, mä voin tienata rahaa.

A:n koululla oli tänään illalla kirjamessut, johon päätin lähteä mukaan. Koulun liikuntasaliin oli pystytetty ikäänkuin kirjakauppa, joka oli täynnä lastenkirjoja. Kaikki lapset olivat tehneet koulupäivän aikana ns. toivelistan niistä kirjoista joita ne haluaa että niiden vanhemmat ostaa niille. A oli myös tehnyt oman listansa. Löydettiin hostäidin kanssa suurin osa niistä kirjoista mitä oli sillä listalla, paitsi yhtä ja sitä kaikkein tärkeintä. Jäin saliin kiertelemään meidän löytämien kirjojen kanssa siksi aikaa, kun hostmom kävi hakemassa A:n ekaluokkalaisille järjestetystä kirjastojutusta. Satuin näkemään erään äidin kädessä sen kirjan jota me etsittiin, katsoin tarkkaan sen kansikuvaa, lähdin kiertään hyllyjä ja pöytiä uudestaan ja satuinkin löytämään sen. Viimeisen kappaleen, tietysti.
Pian hostäiti palasi takaisin A:n kanssa ja poika juoksi näyttämään äidillensä mistä kirjan pitäisi löytyä. Tottakai ne huomasi sen tyhjän paikan ja ettei sitä kirjaa ollut enää. Tässä vaiheessa olin lähtenyt kävelemään niiden luokse salin toiselta puolelta seuraten A:n reaktioa koko ajan. Poika sai tietysti itkukohtauksen. Hostäiti lohdutti A:ta ja mut huomatessaan antoi mulle sellaisen katseen että: 'Ei voi olla totta'. Sekä hostäidin että A:n ilmeet oli näkemisen arvoisia, kun nostin sen kirjan mun sylistä ja näytin että mulla oli se. Itkuraivokohtaus... vältetty. Loppuilta..pelastettu.


Ostin messuilta itselleni The Help:in koska en ole vielä nähnyt sitä elokuvaa ja eräs bloggaaja jota seuraan, suositteli tätä kirjaa. Lisäksi ei varmaan haittaa yhtään jos tutustutan itseni taas lukemiseen. Lukiovuosien aikana en lukenut mitään muutakuin aikakauslehtiä, koska kyllästyin niin paljon lukemiseen ettei yhdenkään vapaaehtoisesti valitun kirjan lukeminen tullut mieleenkään eikä olisi voinut vähempää kiinnostaa. Jos tämän saan luettua, niin voin olla ylpeä itsestäni.

1 kommentti:

  1. toi Footloose on hyvä! Siin on pari kohtaa, joista ei kyllä ollu hajuakaan, miksi ne oli siellä ja mihin ne liitty, mutta muuten. Ja ne tanssii ihan superhyvin!

    VastaaPoista