DRIVING ME UP THE WALLS

Viimeiset kaksi viikkoa pojan kanssa on ollut yhtä tuskaa. Multa alkaa pikkuhiljaa keinot jo loppua, kun tarvitsee tapella 6-vuotiaan kanssa päivästä toiseen. A:n vastaan väittäminen, tottelemattomuus ja näsäviisastelu on saanut mut todellakin hyppimään seinille. Joka päivä saan kuulla: "You're mean, my mommy's nicer than you."("Olet ilkeä, mun äiti on mukavampi kuin sä") Voin kertoa, että oon laskenut kymmeneen 2 vkon aikana enemmän kuin koskaan. Eilen sitten oli jo pakko myöntää hostäidille, että meidän tarvitsee puhua, koska multa loppuu kärsivällisyys. Eipä ollut mikään maailman kivoin keskustelu, tuskinpa kukaan äiti hirveästi haluaa kuulla kuinka sen oma lapsi on saanut Au Pairinsa räjähtämispisteeseen 20 kertaa viimeisen 72 tunnin aikana. Siitä huolimatta se antoi mun puhua ja kuunteli mitä mulla oli sanottavaa. Pyydettiin myös A siihen ja kerrottiin sille suoraan mitä tapahtuu jos tottelemattomuus jatkuu. Kokeillaan nyt sitten miten ensi viikko menee, mutta ei kai munkaan tarvitse kaikkea jaksaa.
 Tänä aamuna oli kieltämättä vähän vahingoniloinen olo, koska kuuntelin eilen illalla ja tänään kuinka jollain muullakin aka hostmomilla menee jo hermo A:n käytökseen. Se sai kieltämättä mut paremmalle tuulelle kun tiedän etten ole ainoa kelle se kiukuttelee.

Kaiken tän jälkeen kaipasinkin vapaapäivän ja eilen työskentelin onneksi vain noin tunnin. Ensin aamulla 45 min ennen koulua ja sitten A:lla olikin perjantain tiedekerho heti koulun jälkeen ja sitten sen isä haki pojan viettääkseen sen kanssa pari tuntia. Lopulta poika oli kotona ehkä 15min ennen kuin haettiin hostäiti junalta, joten mun työpäivä oli ennätyslyhyt. Kävin Darienissa lounaalla Jasmiinan kanssa, kokeilin ensimmäistä kertaa Panera Breadin ruokaa. Kana-caesarsalaatti oli mielettömän hyvää! Onneksi J oli niin kiva että haki mulle vähän juotavaa, se kun ainoa juttu mitä en tässä maassa voi itse tehdä:

                                                   1,75L pönttö Smirnoff -vodkaa $23

Siitä sitten McDonaldsin Drive-thru:n kautta viemään Alicelle lounasta keskelle metsää eli Reddingiin, missä se nykyään asustelee. New Englandia ei syyttä sanota kauneimmaksi alueeksi syksyllä: koko matkan sain ihastella maisemia, järviä ja värikkäitä puita. Eilisen aikana ajoin yhteensä n. 50 mailia.

Illalla sen ei-niin-miellyttävän keskustelun jälkeen Alice tuli meille yöksi ja me jatkettiin autolla Las Vetasiin viettämään iltaa. Istuttiin (minä, Alice, Sina, Astrid ja Carmen) juttelemassa kahvilan sulkemiseen asti.
Perjantai-illaksi aika leppoista.