perjantai 8. heinäkuuta 2011

MISCELLANEOUS

Tää mun blogi on aika uusi, joten te ette vielä kauheesti tiedä musta. Tällä postauksella pyrin korjaamaan ton ongelman. Idean pöllin toisesta blogista, tottakai. Tässä siis 60 random faktaa minusta:


1. Olen aina asunut Tampereella tai sen lähikunnissa.
2. Mulla on joskus ollut 3 koiraa samaan aikaan, 2 chihuahuaa ja yksi rottweiler. Tällä hetkellä enää yksi chihu jäljellä.

3. Olen marraskuun lapsi.
4. Olen 179cm pitkä...
5. ... mutta haluaisin olla 158cm, jotta voisin huoletta käyttää korkkareita.
6. Sain opiskelupaikan Helsingistä ja Ikaalisista enkä osaa päättää kumpaan haluan.
7. Olen huomannut, että veri vetää jostain syystä koko ajan ulkomaille.
8. Olen käynyt Ruotsissa, Virossa, Turkissa, USA:ssa, Tsekissä ja Hollannissa.
9. Pääsin tänä keväänä ylioppilaaksi, vieläpä ihan hyvin arvosanoin. Lukematta läpi, yllätin itsenikin. Tulevat abit, älkää seuratko mun esimerkkiä. Saattaa olla aika kallis kokeilu, mutta mun itsetunto/motivaatio oli huipussaan ilmeisesti maaliskuussa.
10. Olen tuntenut yhden parhaista kavereistani (= T) 18 vuotta ja kaikkien noiden vuosien aikana muistan että meillä on ollut vain YKSI iso riita, jolloin ei puhuttu moniin kuukausiin. Se puhdisti ilmaa ja oli vaan positiivista näin jälkikäteen.
11. Olen kielellisesti lahjakas, mutten yhtään matemaattisesti.
12. Rakastan englannin kieltä, koska se on helppoa, hienon kuuloista ja ei-niin-tönkköä kuin suomen kieli.
13. Tykkään matkia britti-, ja aussienglantia. Rakastan myös etelän valtioiden aksenttia. "Y'all"
13. Musiikki on mun addiktio. Saan siitä vieroitusoireita, jos en pääse kuuntelemaan musiikkia pitkään aikaan. Suom. "musiikkiniksat".
14.Mun musikkimaku on todella laaja; pop/rock, country, Rn'B, dance, folk, hip-hop...
15. Olen täysiverinen Britney -fani. Since 1999 ♥ Omistan cd:itä, dvd:itä, hajuvesiä, julisteita, pinssejä yms.
16. Omistan kaikki Nylon Beatin levyt.
17. Olen myös TV-addikti. Lemppareita: American Idol, Täydelliset Naiset, Good Wife ja Sinkkuelämää.
18. Olen pienen tytön kummitäti ja annoin neidille lempinimen Milperi.

19. Mulla on aina ollut oma huone.
20. Olen käynyt pienestä pitäen Ikaalisten torilla aina kesäisin syömässä muurinpohjalättyjä.
21. En voi sietää suolakurkkuja, hernekeittoa, risottoa, keitettyjä herneitä tai papuja.
22. Mua ei ole helppo loukata, muttei myöskään lepyttää.
23. Pidin kerran puoli vuotta mykkäkoulua, koska halusin antaa kaverille opetuksen.
24. Olin yläasteella kauhea ämmä, mutta lukioon mentyäni muutuin.
25. Mulla on ollut aina enemmän tyttöjä kavereina.
26. Uusien kavereiden saaminen on mahtavaa.
27. Uskon, että kaikkien kanssa voi tulla toimeen vaikka ei pitäisikään niistä.
28. Mulla on mieletön suojeluvaisto kavereita kohtaan.
29. Sanon asiat aika suoraan ja mun kaverit luottaa siihen.
30. Olen aina ollut se porukan 'realisti', eli ilonpilaaja. Hah.
31. Hukkaan tavaroita. Koko ajan.
32. Jos joku itkee mun edessä, ei mene kauaakaan kun mäkin poraan. Olen herkkis.
33. En tykkää viineistä, kuohareista tai kaljasta.
34. Viina ei sovi mulle.
35. En ole aamuihminen. EN KOMMUNIKOI AAMUISIN. "Hyvää huomenta" on mulle vaikein lause, ikinä.
36. Olen brunette omalta väriltäni, mutta olen käynyt läpi myös mahongin, violetin, mustan ja vaaleat raidat.
37. Olen harrastanut hiphop -tanssia, ratsastusta ja partiota.
38. Olen tyhjentänyt partioleirillä ulkohuussin.
39. Olen nukkunut taivasalla, keskellä metsää, nuotion vieressä, huhtikuussa.
40. Olen menettänyt 2 läheistä ihmistä, jotka molemmat kuolivat liian nuorena.
41. Mulla on amerikkalainen isäpuoli.
42. Mussa on perfektionistin vikaa ja tykkään tehdä listoja.
43. Oman huoneen siivoaminen on tylsää, mutta muiden ei.
44. Olen hyvä kuuntelija, mutta varautunut omista asioistani.
45. Mursin solisluuni 11-vuotiaana.
46. Elän ja hengitän sarkasmia.
47. Vihaan kaikista eniten kolmannen pyörän roolia.
48. En pääsyt inssistä ekalla läpi. Teoriasta kyllä.
49. Olen esiintynyt lavalla monen monta kertaa. Soolona ja porukassa.
50. Osallistuin X-Factorin koelauluihin Tampereella v. 2009...

51. ... lauloin Carrie Underwoodin Don't Forget To Remember Me ja kusin sen...
52. ... mutta päivän aikana Heikki Paasonen tuli juttelemaan meille ja istui mun viereen.
53. Julkkismiehistä haluaisin Matthew McGonaugheyn. Tai Adam Levinen, koska se on vaan seksikkyyden perikuva.
54. Teen kaiken viime tingassa.
55. Sain lukion kansainvälisyysmatkoilla "pahiksen" maineen, koska nauroin väärällä hetkellä.
56. Kaveri raahasi mut isoon rinteeseen mun ekalla laskettelukerralla ja jarrutin suksilla koko mäen alas.
57. Osaan pystyttää puolijoukkueteltan.
58. Laulan 7-vuotiaan pikkuveljeni kanssa autossa AC/DC:tä.
59. Olen surkea Suomen maantiedossa.
60. Huomasin, että voisin jatkaa näitä loputtomiin.



(ps. Blogin kuvia saa isommaksi klikkaamalla.)

17 kommenttia:

  1. oot keksiny hyviä! :) mie tein joskus sen että 100, enkä meinannu keksiä ollenkaan :D Kohta 43, niinpä! :D Ja hihi, mie oon 180 cm pitkä ja ostin tänään tommoset korkkarit 10 sentin koroilla :---D

    VastaaPoista
  2. taidankin jatkaa sitten jossain myöhemmässä kirjoituksessa vaikka ne loput 40 faktaa :-D Eikä, ostitko?! mahtavaa :D mä en ikinä kehtaa muutaku jollain 2cm koroilla kävellä, jos niilläkään ;D

    VastaaPoista
  3. Voi että kun sun blogilla on ihana ulkoasu! Tämä sininen on tosi kaunis! (: Bannerikin on oikein onnistunut.

    www.tarinoidenhuvila.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Ihan älyttömän kiva oli lukea tota! :)

    VastaaPoista
  5. Kiva kun voisit kertoa lisää, nimittäin haastoin sut blogissani!

    VastaaPoista
  6. Vähän kiva tää faktapostaus(:

    VastaaPoista
  7. vitsi mä niiiiiin haluaisin USAan vaihtoon, mut ei varmaan tule ikinä onnistuu. mutta jos sinne joskus vaikka muuttas asumaan. ♥:))

    VastaaPoista
  8. Jutta: vaihto-oppilasvuosi on aika kallista, mutta suosittelen siksi just au pair -vuotta, koska saat sen ohjelmamaksun + muut kulut vuoden aikana monen kertasesti takas! :) ja tää on helppo tapa päästä jenkkeihin.

    VastaaPoista
  9. tää oli hullun siisti :D ja sulla on söpö koiruli :--)

    VastaaPoista
  10. hei vähän kiva postaus! mä en ikinä jaksais kirjottaa noin paljon :D

    VastaaPoista
  11. noit oli kiva lukee ja sul on kivanolonen blogi :)

    http://gguesswho.blogspot.com/

    VastaaPoista
  12. vaikuttaa tosi mielenkiintoselta tää sun blogi :) kuvat vois olla jo heti sivulla kyl isompia!

    VastaaPoista
  13. OIJOI ihana toi koiruus! :) Luen btw sun blogia :)

    VastaaPoista
  14. Mari: kiitos paljon, ja toivottavasti blogi miellyttää! :)

    VastaaPoista
  15. kiva postaus! ja ihana koira tossa yhessä kuvassa:):)

    VastaaPoista