PANIC OVER

Huhhuh, meikäläinen on ollut tämän viikon aikana kyllä monesti hermoromahduksen partaalla.

Eniten stressiä aiheutti viisumihakemus. Meinasin siis ensin maanantaina täytellä hakemusta, mutta Yhdysvaltain suurlähetystön nettisivu ei toiminut. Paniikkia aiheutti se, kun kesä on niin kiireistä aikaa että viisumihaastatteluaikoja on rajallisesti ja se piti äkkiä saada varattua. Koitin tiistaina uudestaan, sivut toimi, mutta tajusin ettei mulla ollut siihen tarvittavaa kuvaa. Siihen käy vain tietyn muotoinen, mallinen ja kokoinen kuva.

(Myöhemmin kuulin että hakemuksen olisi voinut täyttää loppuun ilman kuvaakin, mutta jälkiviisaus on paras viisaus...) Panikoin taas yhden päivän lisää ja menin keskiviikkona valokuvaan. Eilen palasin hakemukseen ja sain tarvittavat koodit haastattelun varaamiseen. Katsoessani niitä vapaita aikoja, huomasin että aikaisin aika oli viikko ennen kun mun pitäis lähteä. Tässä kohtaa paniikkitaso olikin sitten huipussaan. Cultural Care (eli se järjestö, jonka kautta meen) ohjeisti, että aika pitäis varata viimeistään 2 viikon päähän lähtöpäivästä, ihan vaan senkin takia että jos lähetystössä on kiireistä, että viisumi ehtii mulle ajoissa. Lähetin pari sähköpostia, tietysti virastoajan jälkeen, jotta jouduin odottamaan vielä yhden päivän. Tänään sain lähetystöstä mailin, jossa ne kertoi vaihtaneensa mun aikani 6 päivää aikaisemmaksi. Melkein hypin kattoon ja sain vihdoin kunnolla henkästyä. Siinä vaiheessa kaikki stressi katosi. Olin jo ehtinyt miettiä kaikki mahdolliset kauhuskenaariot; jos viisumi ei ehtisi mulle sen viikon perjantaihin mennessä en pääsisi lähteen sovittuna päivänä, lähtö viivästyisi, perhe purkaisi sopimuksen koska en pääsisi sinne ajoissa, joutuisin uudestaan match -prosessiin ja pääsisin lopulta lähtemään vasta joskus tammikuussa. CC:kin vastasi s.postiin, että viisumi olisi ehtinyt kyllä viikossa mulle. Huh.

Tän kaiken shown lisäksi olen ollut nyt tän viikon yhdellä nimeltä-mainitsemattomalla firmalla "toimistotöissä". Todellisuudessa menen kahdeksaksi tunniksi istumaan sinne. Koko päivänä teen ehkä tunnin arvosta jotakin, lähinnä täyttelen lyijytäytekyniä lyijyillä (?!), heitän paperia roskiin tai skannaan papereita. Näyttää varmasti tosi vaikuttavalta CV:ssä. Okei, ei siinä mitään jos piirtelen kukkia paperiin koko päivän, kyllä palkka juoksee, mutta mulla on sen verran tota työmoraalia, että mielummin tekisin jotakin hyödyllistä silläkin ajalla.

Julkinen anteeksipyyntö niille, jotka on joutunut kuuntelemaan mua viimeset pari päivää, kun oon valittanut ja purkanut höyryjä. Sorry. Vaikka kai sitä joskus täytyy olla nimensä mukainen, kun kaveripoika antoi eilen mulle uuden lempinimen; Miss B. (B = Bitch) Olen kieltämättä aika otettu siitä ja hyväksyn sen ilomielin.

Olen täys-stressiholisti ja saatan olla aikamoinen ämmä välillä. Toisen kaverin kanssa puhuttiin juuri siitä, kuinka aina kun elämä alkaa mennä hyvin, "maailman tasapaino", "karman laki" tai miksikä sitä sit haluaa kutsua, muuttaa sen kaiken ja tulee vaan paskaa niskaan. Ehkä se kääntyi taas vähäksi aikaa positiiviselle puolelle. Innolla odotan seuraavaa asiaa joka menee pieleen.

Mun blogi ei ole tyyliblogi, mutta oli pakko mainita että ostin tänään tennarit, shortsit ja CC-pinkin kynsilakan.

Toivottavasti jaksoitte lukea mun romaanin.

Love, Miss B