Kertauksen vuoksi, uusille lukijoille ja muillekin, hieman tietoa tästä blogista.
Eli, aloitin tän blogin, koska lähden ensi kuussa au pairiksi Amerikkaan ja tämä on helpoin tapa pitää perhe ja kaverit Suomessa ajan tasalla siitä, mitä mä Atlantin toisella puolella teen. Lisäksi on itsellekin helpompi muistaa yksittäisiä päiviä, kun ne on tänne kirjoitettu.
New Yorkissa muutaman päivän kestävän au pair -koulutuksen eli Training Schoolin jälkeen matkaan Connecticutin osavaltioon(Sijaitsee New Yorkin osavaltion yläpuolella, kuvassa CT väritetty punaisella)
Siellä mua odottelee kaksihenkinen perhe, äiti ja 6-vuotias poika, joka on mitä suloisin nappisilmä.
Poju aloittaa syksyllä koulun, mikä on aika jännittävää sekä mulle että hänelle, koska mun tehtävä on sitten saada pikkujätkä ylös sängystä aamulla ja koulubussiin sekä auttaa läksyissä, kun se tulee sieltä.
Minkä takia juuri au pairiksi?
Mulla on ollut tämä idea jo vuosia mielessä, eli ei mikään juuri keksitty juttu. Haaveilin oikeastaan jo yläasteella vaihto-oppilasvuodesta Jenkeissä, mutta se olis ollu liian kallista. Muutenkin halusin lukiosta mahdollisimman nopeasti pois, joten päätin että au pair -ohjelma antaisi mulle kaiken sen mitä halusin: mahdollisuuden välivuoteen, mahdollisuus olla töissä, matkustaa, päästä Suomesta pois ja tavata uusia ihmisiä.
Tein taustatyötä jo lukion toisena vuonna ja kotiinkin tuli Cultural Caren esitteitä. Viime marraskuussa kävin CC:n infotilaisuudessa, jossa mut haastateltiin. Mulla kesti vähän aikaa hankkia suosituksia ja täytellä hakemusta, koska oli abivuosi ja autokoulukin oli kesken, mutta viimein sit toukokuussa sain paperit lähetettyä. Noin kuukausi ohjelmaan hyväksymisen jälkeen sain ensimmäisen matchin eli perhe-ehdotuksen nettiin. Pari päivää sen jälkeen perheen äiti otti muhun jo yhteyttä sähköpostilla.
Meilailtiin puolin ja toisin ja sovittiin skype-aika. Skypessä juteltiin puoltoista tuntia ja sen puhelun jälkeen me melkein jo päätettiin, että me ollaan just passelit toisillemme ja valinta oli tehty.
Perheellä on lisäksi ollut jo kaksi au pairia, molemmat suomalaisia.
Odotan innolla koko vuotta Jenkkilässä, vaikka se tarkoittaakin sitä, etten nää perhettä ja kaikkia ystäviä ja kavereita niin pitkään aikaan.
Tänään katselin kummitytön leikkejä ja mietin että huomenna kun lähden, niin seuraavan kerran kun tytön näen, se kävelee ja puhuu jo eikä ole enää mikään pieni vauva... Se vähän surettaa, mutta onneksi ehdin olla aktiivinen kummitäti Milperin ensimmäisenä vuotena.
Myöskin isomummun 90-vuotisjuhlat jäävät väliin ja sen takia seuraavan kahden viikon aikana mulla on paljon tekemistä.
No, kaikkea ei voi saada, mutta siitä huolimatta päätän tehdä seuraavasta vuodesta mahtavan, vaati se sitten mitä tahansa. On aika tehdä jotain itseä varten ja elää kerrankin itselle.
PS. teitä lukijoita onkin hirmuisesti, yli 40! :)
kiva blogi, taidanki ryhtyy lukijaks, kun nää au pair-jutut on aina kiinnostanu (:
VastaaPoista