DO YOU SPEAK FINGLISH?

Tällä viikolla on ollut paljon tekemistä ja se on hyvä, koska melkein kaikki päivät on tähän asti ollu tosi samanlaisia. Muutenkin oon stressiholisti, joten kun kalenteri on buukattu täyteen ja koko ajan täytyy olla menossa johonkin, oon kaikista tyytyväisimmilläni.
Tänään kävin aamulla tapaamassa ekaa kertaa yhtä saksalaista au pairia. Juteltiin tunnin verran paikallisessa leivoskahvilassa, jonka jälkeen lähdin ajelemaan suoraan Darieniin(n. 15 min ajomatka) ja lounaalle Jasmiinan kanssa. J on ainoa suomalainen tässä lähistöllä, joten olin enemmän kuin innoissani siitä, että saisin pitkästä aikaa puhua suomea jonkun kanssa. Voin kertoa, ettei ollut helppoa. Vaikka on tullut skypeteltyä paljon Suomeen, niin tuntui siltä että koko ajan tarvitsi hakea sanoja, "mikäs se sana nyt olikaan suomeksi?" ja aina välillä tulikin englantia ja suomea sekaisin.
Sovittiin Jasmiinan kanssa että lähdetään ehdottomasti bilettämään jossain vaiheessa. Ainoa ongelma vaan on se, että tää toinen on -90 ja mä vasta -92, joten J pääsee laillisesti baareihin ja klubeihin, mä en. Melkein kaikki keiden kanssa oon puhunut, suosittelee hankkimaan valehenkkarit(fake ID), mutta mun täytyy kyllä miettiä että haluanko ottaa riskin ja mahdollisesti, etenkin mun tuurilla, jäädä kiinni ja joutua kotiin ennenaikaisesti. Mutta se on varma, että tipaton/biletön vuosi ei tule kuuloonkaan.


Kävin eilen A:n kanssa kenkäkaupassa, kattelemassa josko löytäisin kivat juoksulenkkarit itselleni. Yleensä kenkäshoppailu kuusivuotiaan kanssa olisi viimeinen asia mitä kukaan haluaisi tehdä, mutta oikeastaan se ei ollut hullumpaa. A katseli mun touhuja, kävi kenkähyllyä läpi sekä ehdotteli mulle mitä kenkiä voisin ostaa. Siinä pienessä ihmisessä kun asuu melkoinen kriitikko/myyntimies. Satuin ihastelemaan sellaisia kimaltelevia korkokenkiä, A tuli viereen, otti kengän käteen ja sanoi: "Nää on hienot, mutta mä luulen että tää glitteri irtoaa aika helpolla. Näistä toisista taas ei.." ja osoitti sellaisia kultaisia kimallekorkkareita. En voinut lopettaa hymyilemistä. Myöskin A:n mielestä mun olisi pitänyt ostaa itelleni sellaiset harmaat saapikkaat, koska "talvi tulee, ei enää ole mikään kesä.", lause joka oli täysin mun suusta, jota olin pojalle toitottanut kun tapeltiin siitä että kummat laitetaan kouluun jalkaan, crocsit vai lenkkarit. Rupesi väkisin naurattamaan. Lopulta kävelin kaupasta ulos normi kävelykengät kassissa, ei löytynyt lenkkareita.


Tänään A:lla on playdate, jonka jälkeen vietänkin koko illan pojan kanssa, koska hostäiti lähtee treffeille.
Huomenna onkin pitkä päivä, koska on joku juutalainen juhlapäivä, nimeltään Rosh Hashanah, ja se tarkoittaa että kaikilla on vapaapäivä koulusta, uskonnosta riippumatta.

                 Kyllä, meillä on akvaariossa sammakko, joka asuu Paavo Pesusienen ananaksessa.

NOHO'S IN SOHO

Viikko sitten sunnuntaina oli mun ensimmäinen LCC-tapaaminen, Scavenger Hunt, joka olikin vähän isompaa mittaluokkaa. Tapasin juna-asemalla Alicen ja Saran(Ruotsi) sekä kaksi itävaltalaista tyttöä. Päästyämme Grand Centralin asemalle otettiin taksi. Nyt voin rastittaa mun "TO DO IN NYC" -listalta kohdan: [x] aja keltaisella taksilla.
Meidän kuski vaan ei yhtään tiennyt mihin sen pitää mennä ja sen takia ajelu kesti ja maksoi enemmän kuin olis pitänyt. Kun sitten päästiin määränpäähän, aukiolle oli kerääntynyt joukko muitakin au paireja.
Koko tapaamisen idea oli jakaantua muutaman hengen ryhmiin ja suorittaa joukko tehtäviä, esim. ottakaa kuva kahdesta patsaasta jossain tietyssä paikassa. Ja tää oli siis kilpailu. Liittouduin Alicen ja Marian(ruotsalainen, mutta suomalaiset juuret ja sukunimi!) kanssa, mutta me ei jaksettu tehdä koko juttua kuin ehkä puolisen tuntia, ennenkuin luovutettiin. Alicen ja Marian au pair-kaveri Olivia saapui vähän myöhässä ja siinä vaiheessa me oltiin jo luovutettu. Päätettiin, että käytettäis päivä shoppailuun, joten käveltiin aukiolta Broadway -katua eteenpäin, kunnes saavuttiin SoHoon.
SoHo on Ala-Manhattanilla ja nimitys tulee sanoista SOuth of HOuston(Street). Alue on tunnettu designer-vaateliikkeistä ja taidegallerioista. Koko alueen fiilis on ihan erilainen kuin Times Squarella tai sen läheisyydessä. SoHossa on enemmän urbaani tai boheemi tunnelma.

Lounaalla me käytiin sellaisessa ihanassa, pikkuisessa ranskalaisbistrossa, jossa oli joka pöydässä vahakyniä, joilla asiakkaat pystyy piirtelemään isoihin papereihin, jotka toimi tavallaan pöytäliinoina. Tilasin pannukakkuja hedelmillä, sairaan hyvää!

Päivän aikana sain ainakin reenattua mun ruotsinkieltä, koska kaikki muut meidän porukassa oli ruotsalaisia paitsi minä. Ymmärsin ehkä 40% kaikesta siitä, mitä tytöt puhu keskenään, mutta en osaa puhua svenskaa tarpeeksi osallistuakseni keskusteluun. Alice sanoi, että meidän suomalaisten puhuma ruotsi on niin söötin kuuloista ja niillä on jopa oma sana sille: "mumintrollska". Eli me suomalaiset puhutaan ruotsalaisten mielestä Muumiruotsia. Nauroin ja myönsin, että meillä on kyllä ihan eri aksentti, mutta jos se kuulostaa söpöltä, niin mikäs siinä sitten. Pakko sanoa, että mielummin hengailen ruotsalais- kuin saksalaisporukan kanssa, koska mun saksan taito on nykyään niin paljon huonompi kuin joskus yläasteella ja ruotsia sentään vielä ymmärrän.

                                    Ihanat SoHo -kengät, $12.99 (n.9,7e), Necessary Clothing

CATCHING UP

Pitäis varmaan alkaa ottaa kiinni näitä blogittomia päiviä ja ruveta päivitteleen tänne.

Mitäs kaikkea oonkaan jättänyt kertomatta tässä välissä? Ainiin, joku taisi kysellä että opiskelenko mä?
Vastaus: Kyllä. Olen yhdellä kurssilla viereisen kaupungin collegessa ja kurssin nimi on 'Entrepreneurship & Small Business Management' eli suomeksi yrittäjyyttä ja pienyritysten johtamista. Käyn tunnilla maanantai- ja torstai-aamuisin, ei tästä kestä ajaa kuin joku 10-13min riippuen ruuhkasta highwaylla. Mitään varsinaisia läksyjähän mulla ei ole eikä mun tartte osallistua kokeisiin tai kirjottaa esseitä. Yleensä yhdellä kurssille päästetään max. 2 au pairia, joten mun lisäksi siellä on yksi saksalainen tyttö. Me vaan lähinnä kuunnellaan mitä siellä puhutaan. Opettajana meillä on sellanen intialainen mies, joka kyllä puhuu hyvää englantia, mutta se sen aksentti on tosi vahva (Vrt. Simpsoneiden Apu).

Mitäs muuta... Liityin kuntosalille, vihdosta viimein. Maksaa $49/kk eli se on joku 13 dollaria joka viikko pois mun palkasta, mutta eipä haittaa. Oon hankkinut kuntosalikorttia tässä nyt kolme vuotta, mut ennen mulla ei ollut rahaa siihen saati aikaa. Nyt kun ei tarvitse huolehtia koulujutuista ja A:n koulussaoloaikana mulla on usein aika tylsää, niin voinpa käyttää senkin sit hyödyksi. Siellä salilla näytti olevan tosi monipuolisesti laitteita ja sit ryhmätunteja, esim. Zumbaa, jota odotan innolla. Mikäs sen parempi käynnistys keskiviikkopäiville kuin aamuinen salsabeat? Paitsi tietysti joku lihaksikas hottis, joka sattuis oleen siellä samaan aikaan mun kanssa...

Vaikka mulla oli huono alkuviikko, niin yleisesti ottaen oon tyytyväinen mun elämääni tällä hetkellä. En haluais olla missään muussa hostperheessä, ainakaan kun muiden au pairien juttuja kuuntelee... Ja tunne taitaa olla molemminpuolinen, koska yks päivä tuli hostäidiltä kesken päivän tekstari: "How did I get so lucky to have you as our au pair?" Kieltämättä mua vähän epäilytti vielä sillon Suomessa, koska tää mun nykyinen perhe oli mun ensimmäinen match ja se ei välttämättä ole aina se paras, tai ainakin niin ne Cultural Carella väittää. Mutta onneksi otin riskin ja toimin nopeasti, enkä vielä ole katunut mun päätöstä, vaikken asukaan missään Californiassa. Mutta ainakin saan käydä New Yorkissa ihan kyllästymiseen asti ja sitä mahdollisuutta ei ihan kaikilla olekaan. On se vaan edelleen kyllä hassua, että voin hypätä junaan vaikka joka viikonloppu ja mennä Nykiin. Saman vaivan nään, kun ottaisin kotikaupungista Suomessa vaikka bussin Tampereelle. Ero siinä vaan on se, että mä pääsen ilmaiseksi Manhattanille, kun taas reissu Tampereelle kevensi mun lompakkoa yhteensä melkein yhdeksällä eurolla joka kerta...

Viime sunnuntaina oli Scavenger Hunt, mun ensimmäinen LCC-meeting, joka olikin vähän isompaa mittaluokkaa. Siitä kirjotan sit seuraavaksi.

STUPID MONDAY

Ihmeellistä, kuinka helvetin pieleen yksi päivä voi mennä. Kaikki alkoi heti aamusta, kun hostäiti tuli koputteleen ovelle ja sanoi että mun tarvii ajaa se juna-asemalle 10 minuutin päästä. Toinen silmä kourassa kiirehdin alas ja ulos. Kun tultiin A:n kanssa takaisin kotiin, huomasin että mulla ei ollut avaimia. Siinä vaiheessa pääsi säkillinen kirosanoja suusta(suomeksi tietty). Tekstasin hostäidille tilanteesta ja se sanoi hyppäävänsä junasta seuraavalla asemalla, jotta saadaan sen avaimet. Mun ansiosta hostmom myöhästyi töistä muutamalla minuutilla ja me oltiin A:n kanssa aikataulusta puoli tuntia jäljessä.

Lopulta kun päästiin sisälle, mulla oli 15 min aikaa tehdä A:lle aamupala, pukee se ja pestä hampaat, antaa lääke, pakata lounas ja snack koulureppuun ja saada poika ulos ovesta ja bussiin. Onneksi olen hyvä suoriutumaan paineen alla, joten sain kaiken tehtyä ajoissa eikä A myöhästynyt koulusta.
Paskan aamun lisäksi nukahdin kesken päivän ja heräsin 5 min ennen kuin mun piti olla bussipysäkillä hakemassa hoitamaani lasta. Ja vielä sivumainintana ostin vääriä juttuja kaupasta, myöhästyin tunnilta ja unohdin syöttää kalat.
Ei ihan ollut mun päivä.

STREP -UTATION

Hullua, tänään tuli kuukausi USA:ssa täyteen. Oon tutustunut viimesen viikon aikana neljään au pairiin, kolmeen ruotsalaiseen(Alice, Astrid ja Ellen) ja yhteen saksalaiseen(Sina). Täälläpäin kun ei suomalaisia olekaan.
Tosi mukavia tyttöjä, varsinkin Alice, joka on onneksi paljon samanluontoinen kun mä. Kaipasinkin jo uusia kavereita, kun alkoi olla hirmuinen ikävä niitä, jotka jäi Suomeen... Välillä tuntuu siltä, että "vitsi kun se ja se ei ole täällä" ja "voisinpa jakaa tän niitten kanssa" ja joutuu elämään päivät niiden kanssa, jotka ei tunne sua yhtä hyvin. Facebook ja Skype ei korjaa kaikkea. Mutta mun täytyy pitää yllä mun mainetta, joten ei saa herkistellä. Haha.

Tänään jouduin hakeen A:n koulusta kesken päivän, kun hostäidille oli tullut soitto terveydenhoitajan vastaanotolta. Myöhemmin vein pojan lääkäriin. Koko amerikkalainen terveydenhoitohan on tunnetusti perseestä, paitsi tässä kaupungissa. Of course, ensimmäiseksi lääkärin vastaanotolla haluttiin vakuutuskortti. Ilman sitä sinne ei ole mitään asiaa. Itse lastenlääkäri oli aivan ihana vanhempi mies, jolla on mahtava taito käsitellä lapsia. Sen piti ottaa näyte A:n kurkusta ja poikahan meni ihan lukkoon heti, kun ruvettiin puhumaan tikulla sörkkimisestä. Oltiin tosi lähellä itkukohtausta, mutta tää mies harhautti poikaa sen verran, että näytteenotto onnistui mahdollisimman kivuttomasti. Miksei Suomessa voi olla enemmän tälläisiä lääkäreitä?
Koko päivä meni pojan nukkuessa. Sairas lapsi on onneksi aika helppo hoidettava yleensä. A:lla todettiin strep throat eli kurkunpääntulehdus. Lyönpä vetoa, että se on kohta mullakin...


Takaisin Frendien uusintojen pariin. Eihän niitä ookkaan katottu kuin 28374 kertaa.

40 BRUISES LATER

Tää viikonloppu meni ihan hujauksessa, mulla ei ole mitään hajua mihin se katosi.
Käytiin A:n koululla sekä lauantaina että tänään pelaamassa jalkapalloa ja pyöräilemässä. Olin yllättävän aktiivinen ja nyt mun lihakset on kipeet. Varsinkin vatsalihakset, koska naurettiin hostäidin kanssa koko ajan tänään sellasta väsynyttä naurua ja heitettiin huonoa läppää. A oli varmaan aika hämmentynyt, koska se ei tiennyt mille me naurettiin. Me vaan lähinnä pilkattiin vitsillä toisiamme kilpaa ja kommentoitiin viereisellä kentällä pelaavia keski-ikäisiä miehiä.
Syy siihen, miks oltiin niin väsyneitä ylipäänsä, oli oikeestaan mun vika, tavallaan. Olin itse koko eilisen yön hereillä alakerrassa, pelasin Facessa Magic Towers Solitairea(ja tein uuden henkilökohtaisen ennätyksen, FYI.), koska en saanut unta eikä tehnyt mieli pyöriä sängyssä tuntikausia. Joskus kolmen aikaan hostmom ilmestyi mun seuraksi ja me juteltiin kuuteen asti aamulla. Menin siis seittemältä aamulla nukkuun ja heräsin joskus kahdentoista aikaan. Mutta juu, A oli tosi hyvällä tuulella tänä viikonloppuna ja osaksi varmaan siksi että saatiin sitä vähän väsytettyä kaikella toiminnalla. Hostäiti meinaa vielä ilmoittaa pojan jalkkisjoukkueeseen ens viikon aikana. Mun mielestä se ei oo yhtään huono idea, jalkapallo on just hyvä harrastus tälle vilkkaalle energiapakkaukselle.

Täällä päin maailmaa on vieläkin ihan kesäsäät, olin koko viikonlopun hellevaatteissa. Suomalaisen näkökulmasta on hassua, että voin hankkia rusketuksen vielä keskellä syyskuuta.

Yks päivä viime kuussa piirreltiin takaoveen ikkunaväreillä. Ne oli niin kivoja, että taidankin lähettää niitä laatikossa Suomeen pikkuveljille. Äiti varmaan tykkää kauheesti. Haha.

Pakko sanoa, että oon valitettavasti koukussa Keeping Up With the Kardashians -ohjelmaan. Se on yhtä turha kuin BB eikä ollut tosiaankaan tarkoitus seurata sitä, mutta jotenkin kanava aina kääntyy E!:lle.
Awesome.

PRETTY WHITE RUSSIAN

Vau, onko siitä jo viikko, kun viimeksi postasin? Huhhuh. En vaan oo millään ehtinyt/jaksanut/ tai mitä muita tekosyitä niitä nyt on. Lisäksi oon ollut tosi väsynyt viime aikoina, mikä johtuu varmaan siitä, että pompin hereillä aina 1a.m - 2a.m asti. Hostäiti vitsailee, että oon "insomniac" eli unettomuudesta kärsivä. En nuku yöllä ja jos nukun, niin en kauaa. Okei, no viime sunnuntaina heräsin vasta kahdelta päivällä ja nukuin siis 12 tuntia, mutta sitä ei lasketa. Minkä mä sille voin, jos mulla on niin mahdottomasti energiaa öisin?

Viime lauantain ja maanantain vietin New Yorkissa. Ah, kuinka vaan rakastan sitä kaupunkia. Pääsen käymään siellä onneksi ilmaiseksi aina viikonloppuisin, koska hostmomilla on työnsä puolesta junapassi, jota se auliisti lainailee mulle. Normaalisti se maksais $15/suunta. Ja sen lisäksi rakastuin yhteen vaatekauppaan nimeltä Forever 21. Times Squaren F21 on nelikerroksinen taivas. En oo ikinä tykänny shoppailla, koska A) Suomessa on niin kallista ja B) mulla ei oo ikinä rahaa, varsinkaan vaatteisiin, mutta tässä paikassa voisin viettää vaikka koko päivän.

Lauantain hengailin Johannan ja yhden saksalaistytön kanssa, kierreltiin kaupoissa ja tavattiin ehkä maailman töykeimmät Subway -työntekijät. Ilmeisesti nää franchising -ravintolat on niitä, mihin kaikki maahanmuuttajat menee täällä töihin. Suomessa ne on Pizza-Kebab Centerit, USA:ssa McDonalds/Subway/Burger King.
Kaikissa isoissa kaupungeissa on tunnetusti kerjäläisiä ja matkalla Grand Centralin juna-asemalle nähtiin mies, joka istui kadunvarressa edessään kyltti: "For $5 I will listen to your problems". Hajoiltiin Johannan kanssa ja meinasin jo antaa sille äijälle pari dollaria pelkästään sen omaperäisestä ideasta. Halvempi se kai on kuin monet psykologit/terapeutit, veikkaisin.

Maanantaina oli Labor Day eli kansallinen vapaapäivä ja mentiin Evan kanssa käymään kaupoissa sekä Madame Tussauds'in vahakabinetissa. Se oli aika kivaa, kuvia tulee myöhemmin koska ne on kaikki Evalla.
Junassa takaisinpäin juteltiin yhden jenkkitytön kanssa, joka sano etten näytä suomalaiselta vaan ihan venäläiseltä. "But a pretty russian!" Whatever that means... 

                       Pidettiin Evan kanssa kolmella dollarilla hauskaa Forever 21:n photoboothissa...

Sanotaan, että kesä loppuu Labor Day'hin ja täällä on ollutkin siitä asti vesisadetta, mutta tänään paistaa aurinko.

Uusia harmaita hiuksia talon kuusivuotias aiheuttaa mulle nykyään siksi, että A:n isä päätti ostaa pojalleen iPadin. Öh, hello?! Mihin ekaluokkalainen sellasta tarvitsee? "Se on oppimista varten." Juu, tottakai. Onhan siihen ladattu mm. matematiikka -appseja yms., mutta turha luulla että se jää siihen. A:n tietokoneella istumisen, telkkarin vahtaamisen ja Nintendo DS:n pelaamisen lisäksi mun täytyy nyt rajoittaa pojan iPadin käyttöä. Ihan niinkun noissa muissa elektroniikkavempaimissa ei ollut tarpeeksi vänkäämistä? 
Tällä perheen AINOALLA lapsella on muutenkin enemmän leluja kuin on tarpeellista/terveellistä ja sille annetaan $500 dollarin leikkikalu. Ei voi muuta sanoa kuin että mahtavaa, kyllä mullekin kelpais. Suoraan sanottuna hostmom on valmis repimään hiuksiaan, kun ex-mies ostelee joka viikko A:lle jonkun lelun. Saadaan kaks lelua ulos, neljä tulee sisään.


Näiden tunnelmien myötä, hyvää yötä. Tai siis huomenta, Suomi.

GROUNDHOG DAY

A:n ensimmäinen koulupäivä! Aamulla oli pienet "muotikuvaukset" pihalla, hostäiti halusi ottaa kuvia tärkeästä hetkestä. 8:15 A:n isä saapui pihaan ja ne lähti ajaan koululle. Siitä 7 tuntia eteenpäin; MY TIME!
Nautin uudesta vapaudestani ja tein raejuustolättyjä aamupalaksi, katselin Good Morning Americaa.
Loppupäivän hengailin talossa, siivoilin A:n leluja ja luukutin musiikkia alakerran tietokoneelta. En meinannut edes kuulla ovikelloa, kun naapurin äijä tuli kyselemään jatkojohtoaan. 

Kello 15:15 menin pihalle odottamaan koulubussia -- se saapui vasta 40min myöhemmin. Bussikuski selitti mulle kuinka kaikki lapset ei tienneet millä pysäkillä niitten piti jäädä ja ne pakotti sen pysähtyyn kaikkien talon eteen erikseen. Eipä oo helppoa olla bussikuski.

Onneksi pikkujätkä oli hyvällä tuulella ja oli aika iisi muutamatuntinen ennen kuin hostmom tuli töistä. Sen neljän tunnin aikana ehdittiin: lukea dinokirjaa, syödä välipalaa, katsoa Ice Age 3:sta, käydä kahdessa kaupassa, syödä kalapuikkoja ja pystyttää Chuckielle ansa takapihalle.

Chuckie(hostmomin nimittämä) on groundhog(eli mikäs se ny olikaan suomeksi.. niin siis metsämurmeli) ja se käy vähän väliä kaivamassa kuoppia tonne takapihalle. A on päättänyt pyydystää sen ja kuljettaa sen jonnekin metsäalueelle, kauaksi täältä. No, tänään me haettiin playroomista yksi lelulaatikko, laitettiin syötiksi mansikka ja keppi tueksi. Voilà!

                                        Jos tällä ei saa murmelia kiinni, niin ei kyllä sit millään...




Huomenna tulee LCC(Local Childcare Coordinator) käymään. On käytäntö, että LCC vierailee au pairin luona noin kahden viikon päästä perheeseen saapumisesta, tarkistamaan että mua ei nälkiinnytetä ja että en esim. asu komerossa portaiden alla, vaan ihan normaalioloissa.

Eilen mulla oli mielettömästi energiaa vielä yhdeltä aamuyöllä, ehkä tänään pääsen nukkuun ajoissa.

SMOOTH SAILING

A oli tänään:

itsepäinen/iloinen/juonitteleva/manipuloiva/söötti/lapsellinen/yllättävä/fiksu/raivostuttava/väsynyt/itkeskelevä/kikatteleva/suloinen...

Miten niin pieneen ihmiseen mahtuu noin monta eri persoonaa 12 tunnin aikana?

Ajattelin tänään käydä hakemassa Frozen Yogurtia, mutta hylkäsin sen idean kun en löytänyt parkkipaikkaa. Mun hermot ei yksinkertaisesti kestä tollasta ympyrää ajamista. Luovutin ja kävin hakemassa Mäkkäristä mango-ananassmoothien.

Ja hostäiti sai tietysti lapsensa "parhaimmillaan" rasittavan työpäivän päälle. 

MY ARTISTIC CREATIVITY IN ACTION

Tänään oli Meet the Teacher -day A:n koululla, joten kun hostäiti lähti pojan kanssa sinne, sain ihan rauhassa tehdä aamujuttuja ja heräillä omaan tahtiin. Oon huomannut, että mun päivä lähtee paljon paremmin silleen käyntiin, kuin että jos tarvii herätä 6:45, hypätä suoraan autoon, heittää hostäiti junalle ja kotona ruveta laittaan aamupalaa.

Yks tän päivän rasteista oli odottaa roskisautoa. Sillä välin viihdytin itseäni ja A:ta piirtelemällä pihatien asfaltille liiduilla.

Sitähän sanotaan, että jos ihminen ei kehitä piirtämistaitojaan, niin ne jää 12-vuotiaan tasolle. Voin ihan ylpeänä ilmoittaa että mun taiteellisuus on just noinkin rajoittunutta, mitä noissa kuvissa näkyy. Kukkia ja ötököitä. No, roskisäijä kurvas pihaan jonkun tunnin päästä ja lupasi tulla myöhemmin erikseen hakemaan sen aidanrämän, josta hostmom halusi eroon. Perfect.

Samalla sain tekstiviestin A:n kaverin, "E-manin", äidiltä, josko A haluaisi tulla sinne leikkimään. Playdate! Tietämättömille tiedoksi, playdatet on mahtavia. Perusideana on se, että lapsi dumpataan leikkimään jonkun toisen lapsen luokse ja itse saat aikaa tehdä jotain hyödyllistä. Se toimii molemmin puolin, koska vaikka ne kakarat olisi meillä ja mun vastuulla, ne yleensä viihdyttää itse itseään eikä mun tarvitse olla A:n ainoa leikkikaveri. No, tänään jäinkin E-manin luokse juttelemaan sen äidin(E-T) ja sen miehen(E-P) kanssa. Molemmat on just maailman mukavimpia ihmisiä ja mun hosteille kuin toinen perhe. Myöskin niin just tähän kaupunkiin sopivia; kumpikaan ei käy töissä(ne elää jonkun rahaston turvin, joka muodostui siitä kun ne myivät oman yrityksensä pari vuotta sitten), omistavat kakkoskodin Massachusettsissa ja asuvat ihanassa talossa(haluan itselleni samanlaisen tulevaisuudessa, piste. It's gorgeous.) Nykyään E-T on miettinyt uuden yrityksen perustamista, koska on kyllästynyt olemaan kotona, kun E-mankin aloittaa koulun. Juteltiin pitkään yrittämisestä ja E-T pyysi mua kuuntelemaan koulutunneilla, josko sieltä löytyis hyviä vinkkejä mitä voisin jakaa sille. Lisäksi keskustelu ajautui jotenkin Kanadan(mistä E-T on kotoisin) ja Suomen yhtäläisyyksiin sekä Suomen alkoholimonopoliin, haha.

Tänä aamuna heräsin tortillahimoon, joten niitä oli pakko saada illalliseksi. Playdaten jälkeen juostiin kauppaan ja hain TexMex -aineksia. Nam.

Lauantaina voisin koittaa uudestaan NYC -reissua, kaipaan uusia vaatteita, tosi pahasti.

(PS. Koulujen alku siirtyi taas, nyt torstaille. Argh, eikö nää pitkät päivät ikinä lopu?)

JUST ANOTHER STORM

No, nyt on selvitty hurrikaanista. Tai siis, sehän ehti muuttua pelkäksi trooppiseksi myrskyksi ennenkuin se ehti New Yorkiin ja Connecticutiin asti. Siitä huolimatta lauantai-sunnuntai -välisenä yönä päätin nukkua vessan lattialla, noudattaen sitä mitä TV mulle kertoi; pysy pois ikkunoiden läheltä.

Aamulla arvioitiin vahingot. Ei se pihapuu sitten tullutkaan alas, onneksi. Mitä nyt muutama oksa. Naapureiden puulle ei käynyt yhtä hyvin:

Vastapäisessä talossa asuvan perheen kellari oli tulvinut myrskyn aikana, arviolta n. 10000 -15000 dollarin vahinkojen edestä. Luultiin jo, että oltiin vältetty sama, mutta tänä aamuna huomattiin että meidänkin kellarissa oli 8cm vettä. Onneksi mun hostperheellä ei ollut paljoakaan tavaraa siellä.

Koko sunnuntai ja vähän maanantaitakin vietettiin ilman sähköä, eli VMA:t jäi väliin. Ärsyttää.
Samalla kadulla asuva homopari oli käynyt eilen ostamassa generaattorin ja ne piti italialaiset päivälliskutsut ystävilleen samalla, kun me kaikki muut saatiin tyytyä kylmään ruokaan ja kynttilänvaloon. Nauratti.
Partiolaisena oon tottunut viettämään aikaa "alkeellisissa" oloissa, joten eipä hätää mulla. Hostäitille ja A:lle sähköttömyys olikin vähän isompi juttu. "Can I watch TV? Oh, right... Can I go on the computer? Oh, right..."
Illalla, kun ulkona alkoi pimentyä, sanoin A:lle että mulla on läppärissä akkua, jos haluat katsoa leffaa. Hassua, miten pienellä saa 6-vuotiaan iloiseksi joskus. Poika katseli pöydän päässä Mario Bros. -leffaa koneelta ja samalla juttelin pari tuntia hostäidin kanssa. Sain tietää paljon mielenkiintosia juttuja sen elämästä ja sen perheestä, joten ei mun mielestä yhtään huono ilta.


Pakko myöntää, että oon silti ilonen internetistä, sähkölampuista ja TV:stä.

WAITING FOR IRENE

Oon katsonu koko aamun uutisia, siellä näytetään kuvia North Carolinasta, jossa hurrikaani tällä hetkellä rymistää. Nykyisen tiedon mukaan Irene iskee tänne sunnuntaiaamuna, eli voin vielä päivän vissiin ihan huoletta olla koneella. Nyt sää tuolla ulkona on sateinen ja harmaa, eikä eroa normaali sadekuurosta.


Kummitytöllä oli tänään synttärit, koko suku oli paikalla ja sain skypeyhteyden sinne myös.
Lisäksi juttelin T:n ja J:n kanssa ja juttu oli sellasta että tuntui niinkun en olis toisella puolella maailmaa edes.

                                    Valmistauduin omalla tyylilläni hurrikaaniin...


Vähän kieltämättä alkaa jänskättää, kun ei yhtään tiedä millaisella voimalla se iskee.
Suomalaisnäkökulmasta odottaa pientä ukkosmyrskyä, kun ei tiedä pahemmasta. Onneksi ilma selkenee ilmeisesti maanantaina, joten ihan kauhean kauan hirmusateet ja tuulet ei kestä.

THIS FRIDAY NIGHT

Mun perjantai-ilta: kotitekoista pizzaa, pitkä kuuma suihku ,TV:stä Sex and the City ja Keeping Up With The Kardashians. Oikeastaan, mulla ei ole mitään valitettavaa. Herään varmaan huomenna vasta iltapäivällä, oon niin väsynyt.

Kävin tänään taas kaupassa, ensimmäiseksi huomasin tietty kauheat kassajonot. Toiseksi sen, että maitohyllyt ja leipähyllyt oli tyhjiä. Haloo?! Kuka idiootti ostaa kaapin täyteen mätäneviä ruokia, jos sähköt todennäköisesti on poikki päiviä? Taas ei voi muuta kuin nauraa. Amerikka on siitä mahtava maa, että media on kaikki kaikessa. Ja auta armias, jos et seuraa uutisia ja massaa. Jos iltauutiset käskee valmistautua hurrikaania varten ja ostamaan kaupat tyhjiksi pattereista ja vesipulloista, sehän tehdään.


Nautin dataamisesta vielä kun pystyn. 

ME, USA & IRENE

Niille, jotka EI seuraa uutisia: USA:n itärannikolla oli tiistaina maanjäristys ja nyt Floridassa on hurrikaani nimeltä Irene, joka liikkuu koko ajan rannikkoa ylöspäin.

Uutisissa sanotaan, että myrsky saapuis tänne Connecticutiin lauantain tai sunnuntain aikana. Myöskin tähän osavaltioon on julistettu jonkinlainen poikkeustila, niinkuin naapuriin eli New Yorkiinkin. Ihmiset täällä on ruvennu hamstraamaan vettä, pattereita, generaattoreita ja bensaa. Ainoo huoli mikä mulla on, on se että jos sähköt menee niin en pääse koneelle, haha. Täytyy muistaa ladata kännykän, koneen ja kameran akut täyteen..
Hostmomia vähän hirvittää etupihalla seisova massiivinen, kuollut puu, joka kaupungin on tarkoitus tulla hakkaamaan alas. Se kun sit vois myrskyn aikana tulla alas ihan itsekseen, mahdollisesti sähköjohtojen tai talon päälle. Ei hyvä.

Mä todennäkösesti ehkä koisaan koko myrskyn ajan, oon niiiin väsynyt tän viikon jälkeen.
Tänään oli hyvä päivä, ilmoittauduin ihan oikeaan amerikkalaiseen Collegeen. Oltiin A:n kanssa liikkeellä puoli kymmenestä yhteen, joten päivää meni hyvin siinä. Käytiin kaupassa ostamassa muutama juttu mulle, esim. hiuslakka ja topsipuikkoja(jotka 15 min etsimisen jälkeen löytyivät vauvanruoka(?) -osastolta) ja illalla tehtiin kalapuikkoja ja muusia. Mun ihmetykseksi mun hostperhe ei ole koskaan ennen syönyt fish sticksejä. A tykkäsi niistä ihan hulluna, hyvä vaan, koska välillä se syö vähän huonosti ja yksipuolisesti. Hostäiti taas oli ensinnäkin positiivisesti yllättynyt siitä, että A oli syönyt illallista jo ennenkuin äiti tuli töistä ja toisekseen että hän itse sai kerrankin valmiin ruoan eteensä. Yleensä hostäiti valmistaa meille kaikille ruokaa, kun se tulee kotiin. Mua ei yhtään haittaa kokata, etenkin kun tässä perheessä ei syödä perunaa ja mä taas tarviin sitä ruokavaliossani ainakin välillä.


Saa nähdä mitä keksin huomenna...

LITTLE BUGGER

Tää työpäivä oli perseestä. Sitä ei vaan voi kuvailla mitenkään muuten.
Tiesin heti aamusta alkaen, kun A päätti klo 6:45 ettei nuku enää, että tää päivä ei olis yhtä hyvä ku eilinen.
Oltiin hitaalla vaihteella ainakin kaksi tuntia heräämisen jälkeen ja siitä asti meni vaan alaspäin. Kaikesta sai tänään väitellä; ulosmenosta, lelujen siivoamisesta, laastarin laittamisesta rakon päälle, keksien leipomisesta, TV:n katselusta...  Ja musta tuntuu, ettei mitään tullut tehtyä oikein päivän päätteeksi.

Meillä oli ihme valtataistelu meneillään, kun mä halusin päästä pihalle ja A ei. Lopulta pakollisen kävelyn, mun vaatteiden repimisen, valituksen ja jalan polkemisen jälkeen menin yksikseni takapihalle, nostin maasta kepin ja rupesin sillä tökkimään kivien alle. Eipä mennyt kuin 10 sekuntia, kun takaoven raosta kuului: "What are you doing?"
Onneksi mulla on vähän tietämystä siitä, mikä kiinnostaa poikia: Ötökät. Joten sanoin: "I'm looking for bugs."  A:n uteliaisuus voitti ja me oltiin pihalla jopa tunti kääntelemässä kiviä, etsimässä kaikkea ryömivää ja ällöttävää. Hymyilin itsekseni, kun sainkin pojan pihalle loppujen lopuksi.

Stressitasoon vaikuttaa tänään myös väsymys, tän koneen hitaus ja se että mun puhelinkortti ei taas suostunut toimimaan.




I need a drink.

NEW YORK, MY NEW LOVER

Viime viikon torstaina oli vuorossa New York City Tour, jonne matkattiin yhdeksällä bussilla.
Päästyämme kaupunkiin, bussiin hyppäsi opas, joka kertoili kaikenlaista triviaa paikoista, josta ajettiin ohi. Battery Park oli ensimmäinen pysähdys. Keskellä puistoa oli WTC -tornien keskellä ollut "Sphere", joka oli ennen täysin pyöreä, mutta 9/11 -iskujen jälkeen näyttää tältä:

Täältä käveltiin Staten Islandin lautalle, jossa meidät ajettiin kyytiin kuin lauma karjaa. Ihmisiä oli niin paljon. Lautalta oli hyvät näkymät kaupunkiin ja mentiin myös aika läheltä Vapaudenpatsasta.

Lauttareissun jälkeen käveltiin bussille, jonka saapuminen kestikin aika kauan.
Seuraava pysähdys oli Rockefeller Center, jonka katolla on näköalapaikka. 70 kerroksen korkeudessa oli mahtavat maisemat ja sieltä näki koko NYC:n.

 

                                                               Central Park yläilmoista

 

                                                       the Empire State Building

Juuri kun pääsimme huipulle asti, alkoi salamoida ja jyristä. Taivas tummeni nopeasti ja koska aika oli rajallinen, kuvien ottamisen jälkeen lähdettiin nopeasti takasin alas.

Katutasolla piti seuraavaksi selvittää missä oltiin ja missä päin oli Times Square. Onneksi kadut ja korttelit on numeroitu järkevästi ja loogisesti numerojärjestyksessä, joten tietty reippaana partiolaisena ja eksperttisuunnistajana(no vitsi), johdatin itseni, Heidin ja Johannan oikeeseen paikkaan.
Ja kyllä, se on samannäköinen kuin leffoissa ja TV:ssä:

Times Squarella meidät pysäytti joku jätkä, joka kaupitteli lippuja stand-up -esitykseen. Juteltiin sen kanssa vähän aikaa, heitettiin läppää ja otettiin kuviakin. Se lupas tehdä musta sen 'Baby Maman' ja kosia mua keskellä sitä ihmisjoukkoa. Awesome.
Olihan siellä tietty muutama muukin ihminen, kuultiin kiljuntaa ja kysyin ystävällisesti paikalla seisovalta poliisisedältä, että mitä tuolla tapahtuu. Ilmeisesti MTV järjesti ilmaiskonsertin siellä ja ihmiset kerääntyi paikalle katsomaan mm. Lady Gagaa ja Beyoncea.

Harmi, että me ei voitu jäädä seurailemaan tilannetta, koska piti kävellä 8 korttelia busseille ja ruokakin oli vielä saamatta. Kävästiin nopeasti keskustan take away - Mäkkärissä ja pikakävelynä kohti 34:nnen ja 5:n kulmaa.

                                      Mun BicMac -ateria koki vähän damagee matkalla


Anyways, en malta odottaa kaupunkiin palaamista ja uusien paikkojen näkemistä!

SHOCKING SHOPPING

Arki ei ole mulla vielä kunnolla alkanut, mutta oon saanut jo kauhean informaatiotulvan hostäidiltä. Olis ehkä pitänyt kirjottaa jotakin asioita muistiin, mutta oh well, ehkä vuodessa oppii?

Eilen käytiin ajelemassa vähän "paremmilla" seuduilla. Paikallisten rantojen lähellä on upeita huviloita, joita täkäläiset kutsuu nimellä 'MacMansion'. Eli järkyttävän isoja miljoonataloja, joissa asuu harvat ja valitut. Kuulemma joku isokihoelokuvatuottaja on asuu yhdessä niistä.. Toisen kartanon pihalla on kuulemma pensaslabyrintti. Eka reaktio: eikö näillä ihmisillä ole parempaakaan tekemistä? Toinen reaktio: No, tietenkin niillä on pensaslabyrintti etupihalla, koska niillä EI OLE parempaa tekemistä. Suurin osa tässä kaupungissa asuvista miehistä on jonkun firman pomoja ja niitten vaimot kotiäitejä/palkintovaimoja(trophy wives). Mun hostmom on sekä yksinhuoltaja että käy töissä, joten se on todella harvinaisuus tässä paikassa. Näiden richbitchien lapset laitetaan vähän _parempiin_ kouluihin ja ne shoppailee vähän _paremmissa_ paikoissa.

Shoppailusta puheenollen, käytiin tänään ruokakaupassa. Voin kertoa, että oon käynyt elämäni aikana n. 23455 kertaa kaupassa, mutta tämä oli kyllä ihan uusi kokemus. Ensinnäkin, self-check-out. Kaupan ovensuussa jaetaan viivakoodinlukijoita ja siinä samalla kun shoppailet, luet viivakoodin ja heität tuotteen kärryyn tai vaihtoehtoisesti pakkaat paperipussiin samalla. Kun oot valmis, meet kassalle, luetutat sen koneen ja maksat. That's it. Ei tartte katsella nyrpeää kassaihmistä tai odotella viittä tuntia kun edessä oleva lataa vuoden ostoksiansa hihnalle. Mahtavaa.
Toisekseen, valikoima. JOKA IKISTÄ ruokatavaraa on vähintään 160 eri laatua ja merkkiä. Muroja on kokonainen 14 metrinen hyllykkö, mehuja ja limsoja saman verran. Ainakin 40 eri makuvettä ja kivennäisjuomaa. Ja kaikki tulee supersize, familysize, extralarge -kokoisissa pakkauksissa ja pulloissa.

Lisäksi ajoin tänään perheen automaattivaihteista autoa. Ihan hyvin se meni, vaikka vähän hermostutti. Suomessa siis ajoin -95 farmari-Fordia, jossa oli jäykkä kaasu ja jarru. Tässä autossa kun vähänkin hipasee polkimia, joko lähtee turbolla eteenpäin tai käyttäytyy kuin testinukke ja saa niskavammoja liiasta jarruttamisesta. Oppimiskysymys, tietty. Ja autossa on kaikkia kivoja nippeleitä ja nappeleita, joita tutkin myöhemmin.


Tällä hetkellä kaikki on uutta ja kivaa, saa nähdä koska tulee se tunne että vitsit haluan takas Suomeen... Sitä odotellessa nautin tästä kaikesta täysillä.

WEEK AT CAMPUS

Okei, tässä tulee kooste viikosta kampuksella Oakdalessa, New Yorkissa.
Yritän suurin piirtein muistaa mitä minkäkin päivänä tapahtui, mutta jotain saattaa ehkä unohtua.

Maanantai

Kuten kirjoitin aikasemmin, elin maanantaita 32 tuntia. Ensin Suomessa 8 tuntia, sitten Lontoossa hypättiin 2 tuntia taaksepäin, siellä meni joku 4 tuntia ja lopulta New Yorkiin saavuttiin klo 16 paikallista aikaa, jolloin päivää oli edelleen jäljellä 8 tuntia.
Heathrow:n kentällä ostin itelleni Vanity Fairin (J.Lo kannessa, ofc), maksoin euroilla ja sain puntia vaihtorahana takasin. Eli, mulla on nyt sekä euroja, puntia että dollareita lompakossa.
Koneessa Nykiin mun edessä istui joku persereikä jätkä, joka tunki oman laukkunsa oman penkkinsä alle, vaikka se kuuluu edessä istuvan alle. Potkin sitten ihan muitta mutkitta sen laukkua eteenpäin jaloillani, koska A: olen 179cm pitkä, mun jalat ei mahdu normaalisti mihinkään ja B: mä en aikonut istua polvet suussa 7,5h, sori vaan. Anyway, sain nukuttua ehkä tunnin ja heräsin siihen kun lentoemännät rupes jakelemaan maahantulolappuja, jotka oli muuten ihan pain-in-the-ass täyttää. Laukut tuli kaikki ajoissa suomalaisilla, mutta joillakin Frankfurtista tulleilla oli jäänyt laukut matkalle. Kentällä venattiin joku tunti, päästiin bussiin ja joskus seittemän aikaan oltiin koululla. Alkuinformaation ja pizzan jälkeen päästiin huoneisiin ja menin aika nopeasti nukkumaan. No jet lag, though.

Tiistai

Tunnit alkoi heti 8.15 ja sitä ennen oli aamupalatarjoilu, joka oli joka päivä suurinpiirtein sama: muroja, jugurttia, bageleita ja levitettä, joskus munia ja pekonia. Meidät kaikki 280 au pairia oli jaettu 9 ryhmään, osavaltioiden perusteella. Mun ryhmään kuului kaikki ne, jotka oli menossa joko Connecticutiin tai Pennsylvaniaan. Meillä oli opettajana aivan ihana pieni "mummeli" nimeltä Joan, älyttömän hauska ja rento ihminen. Ensimmäiseksi kaikkien piti esitellä itsensä ja kertoa mihin oli menossa ja montaako hostlasta hoitaisi. Kun tuli mun vuoro, mä kerroin kaiken ja sitten sanoin että joo huolehdin yhdestä 6-vuotiaasta pojasta. Tauko. Joan katsoi mua ja lausahti: "THAT'S IT?! You're gonna have so much free time you won't even know what to do with it." No, mutta suurin osa au paireista hoitaa joko kahta tai kolmea lasta. Mulle riittää hyvin yksi.

Opittiin muun muassa, että älä koskaan ravista vauvaa, au pairin ei pidä tulla aamupalalle seksikkäissä alusvaatteisissa hostisän eteen(ei koske mua) ja että kaikki amerikkalaislapset tykkää Cheerioseista. Siinä tärkeimmät.

Keskiviikko

Tunteja, tunteja, tunteja. Illalla oli International Sing-Along, kahdeksan suomalaisen voimin vedimme 280 ihmisen edessä..tättädädää... ponileikin! So, that's new. Meillä oli keskenään vähän väittelyä siitä, miten ne sanat menee, ilmeisesti Etelä-Suomessa, Hämeessä ja Pohjois-Suomessa on ihan eri versiot.
Sitten oli vuorossa Safety Workshop, todella hauska "pullamössöpoliisi" John tuli kertomaan meille turvallisuudesta Amerikassa. Kuvittele elokuvista tuttu stereotyyppinen donitsia syövä, läppää heittävä poliisi, ja siinä on John. Nauroin enemmän sen tunnin aikana, kuin pitkään aikaan. Lisäksi samana päivänä oli candy picnic, jossa maistoin meksikolaisia karkkeja. En olisi ikinä uskonut, että ne laittaa karkkeihinkin chiliä. Ugh.

                            Meksikolainen taittele-se-itse -tikkari

Torstai

Tämä oli New York -päivä. Kirjoittelen siitä sitten, kun jaksan.


Ainiin, aika moni hostperhe oli ostanut au pairilleen CC:n korin, myöskin mä sain sellaisen:

 Sisältö: lippis, pari postikorttia New Yorkista, pinkki juomapullo, muistilehtiö ja kynä, karkkia, kupongit NY tourille, Rockefeller Centerille ja johonkin ravintolaan(jonka nimeä en nyt muista) sekä kauan himoitsemani I <3 NY -paita.

FIRST DAY IN HOST FAMILY

Anteeksi, en ehtinyt/jaksanut Training Schoolin aikana kirjottamaan yhtään blogia, joten siitä tulee kooste myöhemmin. Myöskin NYC vaatii ihan oman postauksensa, siitäkin myöh. lisää.


Tänään on siis perjantai, klo on 23.20(jos joku ei huomannut niin vaihdoin tuohon sivupalstalla olevaan kelloon tämän aikavyöhykkeen, jotta näätte missä ajassa elän).
Aamulla oli todella kiire, kaikki tapahtui tosi nopeasti ja ihan yhtäkkiä seisoin pihalla kolmen laukun kanssa.
Hostäiti tuli hakemaan suoraan koululta, ei onneksi tarvinnut lentää mihinkään tai mennä bussilla.

Hostmom itse on mukava ja hauska, juteltiin koko puoltoista tuntia autossa kaikenlaisesta, pikkupoju kun ei ollut mukana niin pystyttiin helposti puhumaan tärkeistä asioista, kuten kasvatusmenetelmistä yms.
Ensimmäiseksi, kun päästiin "kotiin", sain kattavan kierroksen koko talosta, joka on upea. Tapasin lisäksi hostmomin äidin, joka on todella ihana.
Se tärkein asia koko tänne tulossa eli pikku-A, oli vähän ujo aluksi, mutta lopulta alkoi jutella kuin oltaisiin tunnettu kauemminkin kuin pari tuntia. Kuusivuotiaaksi hän on tosi 'pikkuvanha', hauska ja sutkauttelee välillä mitä ihmeellisimpiä juttuja. Päivällä oli pieni väsytyskohtaus, joten sain nähdä tänään molemmat puolet herrasta, pahan tuulen ja hyvän tuulen. Turha vieraskoreus olisi ollutkin mun mielestä outoa ja ihan hyvä että heti kättelyssä tiedän, mihin oon itteni tunkenut ja miten hostmom hoitaa mini-meltdownit.

Päivä ei ollut mitenkään erikoisempi.
Käytiin pizzalla, Home Depot:ssa(iso varastohallin kokonen yleistavaramyymälä, vrt. K-Rauta) ja Homegoodsissa(sisustusmyymälä) sekä tehtiin pihahommia. Ei sillä, että se olis kuulunut mun hommiin tai että mut olis pakotettu siihen, vaan ihan itse suostuin pyyntöön ja autoin. Parempi olla hyödyksi kuin vain istua sisällä tekemättä mitään. Mitä parempi ensivaikutelma, sen helpompaa jatkossa.


Lisäksi tapasin perheen edellistä edellisen au pairin, joka on täällä pari päivää mun apuna. On kiva, että täällä on joku joka tietää asioista ja osaa auttaa mua, suomeksi.

ENDLESS MONDAY

On kyllä ollut elämäni pisin maanantai. Sitä tulee elettyä yhteensä 32 tuntia. Väsyttää mielettömästi ja mikään ei huvita.  Itku tuli aamulla, kun piti hyvästellä äiti ja T(joka antoi mulle mahtavan läksiäislahjan, siitä lisää myöh.)
Lennot meni ihan kivasti, meitä lähti Helsingistä 7 suomalaista.
Laukutkaan ei jäänyt matkalle, plussaa. Koneessa oli paljon hyviä leffoja, harmi ettei ehtiny ku muutaman vilkasta.

Kello on nyt 21.20 eli teillä 4.20 aamuyöllä.
"You say good morning, when it's midnight"