Tää työpäivä oli perseestä. Sitä ei vaan voi kuvailla mitenkään muuten.
Tiesin heti aamusta alkaen, kun A päätti klo 6:45 ettei nuku enää, että tää päivä ei olis yhtä hyvä ku eilinen.
Oltiin hitaalla vaihteella ainakin kaksi tuntia heräämisen jälkeen ja siitä asti meni vaan alaspäin. Kaikesta sai tänään väitellä; ulosmenosta, lelujen siivoamisesta, laastarin laittamisesta rakon päälle, keksien leipomisesta, TV:n katselusta... Ja musta tuntuu, ettei mitään tullut tehtyä oikein päivän päätteeksi.
Meillä oli ihme valtataistelu meneillään, kun mä halusin päästä pihalle ja A ei. Lopulta pakollisen kävelyn, mun vaatteiden repimisen, valituksen ja jalan polkemisen jälkeen menin yksikseni takapihalle, nostin maasta kepin ja rupesin sillä tökkimään kivien alle. Eipä mennyt kuin 10 sekuntia, kun takaoven raosta kuului: "What are you doing?"
Onneksi mulla on vähän tietämystä siitä, mikä kiinnostaa poikia: Ötökät. Joten sanoin: "I'm looking for bugs." A:n uteliaisuus voitti ja me oltiin pihalla jopa tunti kääntelemässä kiviä, etsimässä kaikkea ryömivää ja ällöttävää. Hymyilin itsekseni, kun sainkin pojan pihalle loppujen lopuksi.
Stressitasoon vaikuttaa tänään myös väsymys, tän koneen hitaus ja se että mun puhelinkortti ei taas suostunut toimimaan.
I need a drink.
Joo hei! Mulla menee upeesti mut sitkun oon vatuussa playdateista ja muista lapsista, niin joo.. kun paikalla on kolme poikaa ja kaks tyttöä ja mä oon yksin kattomassa niitä niin eiköhän ne mee ruokakaapeille, kun silmä välttää.. tai tökkää toisiaan vahingossa nyrkillä silmään! Muutenki tänään kaikki on ollu vaan väsyneitä, myös minä, koska heräsin viideltä enkä vaan saanu nukuttua :D
VastaaPoista