Melkein 6kk täynnä ja oon jo 5 kuukautta sitten kyllästynyt tähän ruokaan mitä täällä syödään, varsinkin mun hostperheessä. Hostäiti osaa tehdä ehkä kymmentä ruokalajia, vaikkakin ne on mahtavia, niin variaatio ja etenkin kasvikset puuttuu tästä ruokavaliosta kyllä kokonaan. Päätin siis ottaa ruoka-asian omiin käsiini. Olen tässä aina välillä tehnyt jotain ruokaa, nimenomaan suomalaisella reseptillä. Mm. spagettia ja tomaattikastiketta, makaronilaatikkoa, riisiä ja kanaa...
Tänään oli vuorossa lihamureke. Taisi tulla kokeiltua joskus yläasteen köksän tunneilla kerran, joten aika huonot oli lähtökohdat. Vaikka nyt kuitenkin periaatteessa tiesin miltä murekkeen pitää näyttää ja reseptin mukaan on aika helppo tehdä, niin lopputulos oli jotain ihan muuta. Olihan se ihan hyvää, mutta kaipasi kipeesti suolaa ja mausteita. Suomalaisten ruokien tekemisessä on pari hidastetta muutenkin; ensimmäiseksi tulee mieleen tietysti mittayksiköt. Mulla sentään on desin mitta mukana, mutta kun grammat pitää olla paunoina, tee-/ruokalusikka ei ole samankokoinen täällä kuin Suomessa eikä läheskään kaikkia aineita ei löydy kaupasta. Toisekseen lämpötilat ja uunit. Mureke oli uunissa yli tunnin, koska se ei näyttänyt läheskään kypsältä ohjeen 30-45 minuutin jälkeen. Siis mitä? Taisin varmaan sittenkin olla paistamassa joulukinkkua enkä jauhelihamöhkälettä...
Vaikka mun kokkailukokeilut on osaksi mun kyllästymistä samoihin ruokiin, niin tärkeintä on saada variaatiota A:n ruokavalioon. Poikaparka syö samaa ruokaa koko ajan. Tavallisesti nirsoilevalle pojalle maistui ihme kyllä mun lihamureke. Toki, parannusehdotuksia jaettiin:
Minä: It definitely needs salt.
A: You're right. It could have a lot more salt. You know what else would make it better? If you could make it in the night time, cause it's best straight from the oven... (Tein ruoan jo päivällä, koska oli enemmän aikaa)
Kids say the darndest things.
Tänään oli hyvä päivä. Käväisin salilla Jasmiinan kanssa ja A oli hyvällä tuulella. E tuli playdatelle, joten pojat viihdytti toisiansa ja mä sain touhuta yksikseni sekä kuunnella kantrimusiikkia. Pisteenä ii:n päälle tänään oli lämmintä ja aurinkoista pihalla.
Shania Twain - I'm Gonna Getcha Good
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti