tiistai 23. lokakuuta 2012

KISS AND MAKE-UP

Naisella ei tunnetusti koskaan voi olla tarpeeksi; kenkiä, vaatteita, asusteita, sisustustyynyjä, tuoksukynttilöitä ja kaikista eniten... kosmetiikkaa.
Mun lavuaarinympärystä on täynnä erilaisia pulloja, lakkoja ja hajusteita. Oon päättänyt saada ne kaikki mukanani Suomeen toukokuussa, joten voipi olla, että muutama kenkäpari jää tänne ja pari pulloa TRESemmé:n hiuslakkaa lähtee mukaan.

Viimeisimmän viikon aikana hankittua tavaraa:

120 Color Palette -luomiväripaletti, BH Cosmetics, $17 (n. 13e)

Too Faced Shadow Insurance -luomivärin pohjustusvoide, Sephora, $18 (n. 13,8e)



Luomivärisivellin, huulikiilto ja kirkas ripsiväri, e.l.f. cosmetics, $1 /kpl (n. 0,76e)
Ostin vähän aikaa sitten ensimmäistä kertaa valkoisen kajaalin. Siitä on tullut osa mun arkimeikkiä, koska se avaa hyvin mun silmät varsinkin aamulla. Lisäksi meikkipussiin ostin Maybellinen geelikajaalin. Kuka olisi voinut arvata, että ihminen tarvitsee kolmea erilaista kajaalia (kynä, geeli ja nestemäinen)? Nyt en voisi elää ilman. Oottekos te tehneet uusia meikkilöytöjä viime aikoina?

maanantai 22. lokakuuta 2012

PUMPKIN PICKING AND HAY RIDES

Eilen oli ensimmäinen sunnuntai, kun olin töissä.
Yhtäkkiä teki mieli leipoa jotakin ja päätin sitten väsätä kaurakeksejä. Ne kun on yksi niistä harvoista jutuista, mitä osaan tehdä pilaamatta, polttamatta tai sotkematta keittiössä. Viimeksi tein kaurakeksejä vissiin yläasteella.
Hyvin kelpasi koko porukalle, eipä niitä enää olekaan jäljellä.

Eilen käytiin hostperheen kanssa Stew Leonard's:in Halloween -ajelulla.
Valittiin myös kaikille omat kurpitsat, jotka me varmaan tällä viikolla kaiverretaan.
Mun oma valiokurpitsa on keskikokoinen, parhaan värinen ja täydellisen pyöreä.



Ensi viikolla on lokakuun au pair -tapaaminen, teemana Halloween -bileet. Viime vuonna skippasin koko jutun, en muista miksi. Tällä kertaa se on pakollinen. Blaah.
Sormet ristissä rukoilen, että kutsu tulee joihinkin oikeisiin Halloween -juhliin, mieluiten yliopistokampukselle, jossa on paljon tuntemattomia ihmisiä ja ilmaista juotavaa.
Miltäs kuulostaa?

Kyrsii olla alaikäinen.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

YOU WANT SOME CHEESE WITH THAT W(H)INE?

Nyt tuntuu taas paremmalta kun tilillä on rahaa. Ihan kuin jotenkin pystyisi hengittämään paremmin.

Käytiin hostäidin kanssa eilen IKEA:ssa ihastelemassa keittiöitä ja olohuoneita. Kaikkia ihania petivaatteita, tyynyjä, säilytyslaatikoita, lamppuja, laseja...  Siellä kierrellessä nousee sisustuskuume, johon tehoaa vain vaateostoksilla käyminen.

Sisustusjutuista puheenollen uusi löytö "pakko saada omaan kotiin" -listalla on viinipullon pidike, joka näyttää korkokengältä.

squidoo.com
Vaikken juokaan viiniä juuri ollenkaan, voisin ostaa pullon ihan vain tämän pidikkeen takia. Kuinka hienolta näyttäisikään rivi hienoja korkokenkiä pöydällä tai hyllyssä?

ebay.com
Viimeiset pari viikkoa on tullut mietittyä, että miksiköhän sitä pitäisi pukeutua Halloweenina. Mulla on mielessä ihan hyvä idea, jota haluan kokeilla. Siihen sisältyy meikeillä leikkimistä ja vain pari asustetta, tekoripsiä sun muuta, joten ei tarvitse erikseen ostaa varsinaista pukua. Viime vuoden Hello Kitty -puku oli vähän extempore, joten tänä vuonna panostan.

E halusi olla tänä vuonna vaikka mitä... Mieli vaihtui ainakin 20 kertaa. Mitä niitä nyt oli; avaruusolio, taikuri, Lego -hahmo... Viimeisin oli Frankenweenie -leffan Sparky -koira. Tänään hostäiti tuli Party City:stä mukanaan ninjapuku, joten nyt E onkin sitten Stealth Ninja. Halloweeniin on vielä pari viikkoa, eli on siis hyvin aikaa muuttaa mieltä.

maanantai 8. lokakuuta 2012

TIME TO CORK THE WOOL SOCKS

Ilmat alkaa täälläkin pikkuhiljaa viiletä, sain laittaa tänään ekaa kertaa villasukat jalkaan.
Sitten kun rahatilanne sallii, painun kaupoille ostamaan syysvaatteita.

Huomasin äsken kun käväisin pihalle E:n kanssa, että naapuritalojen pihaan on ilmestynyt jo Halloween -koristeita. Here we go, people.
Tästä lähtee uusi rundi kaiverrettuja kurpitsoja ja mauttomia puhallettavia hahmoja. Meidän piti mennä Juulin kanssa viime pääsiäisenä puhkomaan veitsellä sellainen kolmimetrinen puhallettava jänis, jonka joku oli pystyttänyt pihaansa, mutta se vähän jäi.
Koristeista itse odotan eniten sitä, että saan laittaa jouluvalot ikkunaan. Mikään ei tuo mulle enemmän joulumieltä kuin valot.

Tästä alkaa myös uusi kierros amerikkalaisia juhlapäiviä toinen toisensa jälkeen. Mieletöntä ajatella, että edelliskerrasta on jo kohta vuosi. Vietän täällä uuden kiitospäivän, toiset synttärit ja joulun, uuden vuoden, ystävänpäivän, St. Patrick's Day'n ja pääsiäisen. Vappu menee vielä sivu suun, mutta kesäksi takaisin Suomeen.

 Toivottavasti tämä talvi tulee olemaan yhtä lumeton kuin edellinen.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

CALIFORNICATION part 1

Nyt kun on vähän aikaa niin voisin kirjoitella ensimmäisen osan San Diegon reissusta.

Lähdettiin siis JFK:n lentokentälle aikaisin aamulla. Lento oli kahdeksalta ja viiden tunnin kidutuksen matkan jälkeen laskeuduttiin San Diegoon.

  Yläilmoista otettu kuva. Itärannikkoon verrattuna täysin erilainen näkymä, kaikkia noita vuoria ja laaksoja ei täälläpäin näykään.

Länsirannikko on 3 tuntia itää jäljessä, joten meillä oli periaatteessa koko perjantai käytettävissä.
Ensimmäiseksi haettiin vuokra-auto ja ajettiin puoli tuntia San Diegosta etelään, Carlsbad -nimiseen kaupunkiin, jossa meidän hotelli sijaitsi.

Meinasin vetää auton mukana tulleen ilmaisveden väärään kurkkuun, kun näin missä me tultaisiin viettämään seuraavat kolme päivää. Ihan kuin kaikki ihanat palmut ja upea ilma ei olisi jo tarpeeksi.
Aivan upea paikka. Kuvat kertovat paremmin tietysti:

1. Huonerakennuksilta keskiaukiolle vei kävelytie, jonka molemmilla puolilla oli palmuja. 2. Portaat, jotka veivät mun huoneeseen 3. Keskiaukio, jossa oli ravintolat, kaupat ja vastaanottorakennus

1. Rakennus, jossa mun huone sijaitsi 2. Kävelytie hotellin tenniskentille ja kuntosalille 3. Hostperheen asuinrakennus 4. Yleiskuvaa alueesta

Ylhäällä kuvat lasten-  ja alempana aikuisten allas -ja baarialueesta

Haettiin avaimet respasta, mutta mun huone ei vielä ollut valmiina, joten käytiin viemässä tavaroita hostvanhempien huoneeseen ja siitä sitten lounaalle allaskahvilaan.
Viihdyttiin E:n kanssa altailla pari tuntia, kunnes mentiin valmistautumaan illalliselle.
Sain vihdoinkin hakea mun avaimen. Mun huone oli siis kokonaan eri rakennuksessa, mikä kävi mulle enemmän kuin mainiosti, ei tarvinnut jakaa asuintilaa kenenkään kanssa.

Oli mahtavaa saada kokonainen kingsize -sänky kokonaan itselle! Vaikka nukuin silti kyllä pelkästään vasemmalla puolella, niinkuin kotona. Mikälie pakkomielle.



Illalla lähdettiin Downtowniin ja eksyttiin meksikolaiseen ravintolaan. Salsa oli uskomattoman hyvää ja keuhkoja-avaavan tulista, mutta ruoka aika keskivertoa. Meksikolainen ei muutenkaan kyllä ole mun lempparia, en ikinä ota listalta muuta kuin enchiladan riisillä.


 Hotellille paluun ja 24 tunnin hereilläolon jälkeen oli hyvä käpertyä sänkyyn. Ensimmäinen päivä "Cali":ssa oli ohi jo niin nopeasti.

Iltakuvaa hotellista

MY NEW BABY

Tässä se nyt on, mun ikioma järjestelmäkamera.
Koska pankkitili näyttää tällä hetkellä pyöreää nollaa, olen saanut järkeillä tätä ostosta itselleni viimeisen viikon ajan. Seuraava palkka tulee vasta ensi perjantaina, joten siihen asti saan kyyhöttää kotona kameran kanssa, eikä tarvitse mennä yhtään mihinkään kun ei ole rahaa. Enhän ole ainoa, jolla raha-ongelmia?



Tänään on ollut hidas sunnuntai, joten katselin OnDemand:ilta Revengen viime kauden finaalin ja uuden kauden avausjakson. Nyt olen sitten koukussa siihenkin. Katselin viime kautta aina välillä, mutta koko jutun juoni on käynyt sen verran kiinnostavaksi että pakko katsoa.

Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus lähteä päiväksi Bostoniin ensimmäistä kertaa.
Saa senkin sitten ruksata pois listasta.

lauantai 6. lokakuuta 2012

ELECTION SELECTION

Muutaman viime kuukauden ajan joka paikassa on kuullut Mitt Romney sitä ja Barack Obama tätä. Kyseessä siis 2012 presidentinvaalit USA:ssa.

Viime keskiviikkona oli kahden presidenttiehdokkaan ensimmäinen väittely, jota Romney veti 6-0.
Siitä asti mediassa ollaan vitsailtu Obaman korkeuspahoinvoinnista, jet lagista sun muista tekosyistä.
SNL(Saturday Night Live -sketsisarja) ainakin sai paljon materiaalia tän viikon show'hun.

Hostvanhempien kanssa ollaan puhuttu politiikasta aika paljonkin viime aikoina. E ei ehkä ole vielä äänestysiässä, mutta se ei estänyt poikaa kirjoittamasta kannustuskirjettä omalle ehdokkaalleen:

"Barack Obama, you are the best we ever had ever. I hope you win. I want you to be the president and not the other guy. If he wins, I will be so sad." 

Selvästi enemmän demokraatti, vai?

Jimmy Kimmel Livessä oli osio, jossa kysyttiin lasten mielipidettä presidentinvaaleista.
"I believe that children are our future... just not the four of you."